Poika on jo yli vuoden ikäinen. Tai no sunnuntaina täytti vuoden. Yöt ovat yhtä hulinaa ja jaksaminen on niin ja näin. Viime yönä ja toissa yönä heräili vähintään tunnin välein.
Tänään muskarissa eräs äiti kertoi, että heillä oli pidetty unikoulua ja vuosikas oli nukkunut jo kaksi viikkoa täydet yöunet. Tänään, kun tissiposkipoikaani olin päiväunille nukuttamassa ja kun hän päätti puraista tissistä, annoin suukon, toivotin hammasta purren kauniita unia ja laitoin omaan sänkyynsä. Itse loikoilin peiton alla metrin päässä selkä poikaan päin käsiäni nyrkkiin puristaen. Voi sitä huutoa, loppumatonta huutoa, kun äiti hänet hylkäsi. Kyyneleet lensivät rä'än kanssa kilpaa ja desibelimittari olisi ollut kiva olla olemassa ihan mielenkiinnon vuoksi. Loputtomat minuutit. Olin kippurassa peiton alla ja yritin estää itseäni nousemasta ja ottamassa lasta syliin.
Olin jo melkein luovuttamassa, kunnes yhtäkkiä yllättäen huoneessa hiljeni. Kamraatti nukahti. Katsoin kelloa. Aikaa nukahtamiseen ei ollut kulunutkaan tuntia, niin kuin olisin veikannut, jos joku olisi kysynyt enkä aikaa olisi mitannut. Nukahtaminen oli kestänyt 20 minuuttia ja unta on kestänyt jo kaksi tuntia. HAH, ipana, pojot äidille! Tilanne enää ehkä 1-200. Kyllä tämä tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti