Unikoulu, osa 2

Päätös yrittää saada lapsen yövalvomiset/itkut/villeilyt loppumaan, on samalla myös päätös lopettaa yöimetys kokonaan. Helpottava vaikkakin kova pala itselleni.

Enää en siis nukuta ns. tissille vaan imetän ja vien sitten pojanpalleron omaan sänkyynsä nukkumaan. Tai tässä tapauksessa huutamaan. Aika vähän aikaa vain kesti iltahuuto tänä iltana. Nimittäin puolitoista minuuttia, ennen kuin uni tuli. Pari tuntia nukuttuaan yökukkuja perinteisesti heräsi ensimmäisen kerran itkemään. Itkua kesti ehkä viitisen minuuttia, jona aikana kävin kaksi kertaa palauttamassa pojan makuuasentoon takaisin ja kehoittamassa jatkamaan uniaan. Tähän mennessä valtakunnassa kaikki hyvin. Ainoa asia mikä tässä huolettaa on se, että jos/kun yöhuuto alkaa niin naapurihuoneessa nukkuva isosisko pian herää ja se ei ole kaunista. Ei todellakaan.

Päivitys 11.11.2016: En tiedä, heräsikö sisko-siskonen pikkuveikkansa yöhuutoon vai ihan omaan uhmaansa. Neljän maissa alkoi raivokas huuto, josta pystyi erottamaan sanat äiti, en, halua, nukkua, täällä. Hyvin vahvasti esiin tunkivat myös sanat anna ja hali. Hieman piti neuvotteluja käydä, että neidin sai rauhoittumaan ja jatkamaan uniaan. Kovasti olisi äidin ja isin sänky houkutellut ja tämä on tosiaan ollut haaveissa hällä vasta ihan viime aikoina eikä koskaan ole vieressä vielä nukkunut (lukuun ottamatta aamuköllimisiä) eikä aiemmin sitä edes kaivannut.

Mutta vielä unikoululaiseen. Hienosti meni ensimmäinen yö omassa sängyssä sieltä kertaakaan poistumatta. Vähän väliä piti möyriä pitkin ja poikin ja itkasta (ilmeisesti unissaan) mutta tilanteet menivät nopeasti ohi ja unta kertyi yhteensä liki 12 h. Olen enemmän, kuin tyytyväinen tilanteeseen.